Kulttuuri ja taide - yläluokka!

Vuodenvaihteen 2011-2012 design pääkaupunki pönötysjuhla Senaatintorilla, sekä yläluokan absurdi ja mätä Guggenheim lobbaus, herättivät suoranaista luokkavihaa. Miten taiteesta on tullut tällainen yläluokan leikkikalu?

Ideana Kulttuuriseli 2012 blogissa on kirjata kaikki vuoden aikana koetut kulttuuritapahtumat. Niin hyvät kuin huonot. Tapahtumien hintaa ei lasketa, mutta vakaa aikomus on alittaa Guggenheim lisenssimaksu. Mutta mitä on tavallisten ihmisten kulttuuri? Ulos rajattiin kaikki ns taustamusiikki. Eli mukaan lasketaan vain kokonainen ja tietoinen kulttuuri- / taidekokemus joka voi olla kirja, elokuva, musiikki, sarjakuva ym ym. Enempää rajoja ei määritetä. Jokaisesta kulttuurikokemuksesta kuluu aina yksi Kulttuuriseteli. Tavoite on ympäripyöreä 100 seteliä vuodessa.

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Kvanttivaras - seteli 19


Tapaus suomalaisessa scifi-kirjallisuudessa.

Hannu Rajaniemi ja hänen esikoisteoksensa Kvanttivaras nousivat tapahtumaksi suomalaisessa kirjallisuudessa. Mies tuli suomalaiseen kulttuurielämään puun takaa. Englanniksi kirjoittava professori joka saa suoraan kolmen kirjan rahakkaan sopimuksen englantilaisen kustantamon kanssa ei ole jokapäiväistä suomalaisessa kirjallisuudessa. Lisäksi kirjailijan televisioon sopiva miellyttävä ulkonäkö ja älykkäät kommentit tekivät hänestä heti julkkiksen. Hyvä näin koska hän on kuitenkin Scifi-kirjailija ja he eivät ole tavanneet saada juurikaan palstatilaa suomalaisessa kulttuuriuutisoinnissa. Ja kirjahan siis on upea.

Ulkonäöstä on apua markkinoinnissa.
Rajaniemi edustaa nyky avaruusoopperaa puhtaimmillaan. Vaikkakaan tarinassa ei hirveästi lennetä avaruudessa niin lennetään pään sisällä sitäkin enemmän. Hän käyttää paljon uudissanoja ja termejä ilman selityksiä kuten monilla avaruusoopperan nykykirjailijoilla on tapana. Asiasta mainittiin esim Hesarin kulttuurisivuilla. Mutta se on enemmänkin vain tapa jolla saadaan lukijat ikään kuin vierauden tilaan sujuvasti. Jos joka sanaa alettaisiin viitteillä ym selittämään tekisi se kirjasta tylsän ja oppikirjamaisen. Sanathan ja niiden merkitykset ovat kuitenkin jo lähitulevaisuudessa erilaiset kuin nyt puhumattakaan kaukaisesta tulevaisuudesta!

Tarina etenee vetävästi ja joka luku loppuu koukkuun joka pakottaa jatkamaan eteenpäin. Paljon on lainattu muilta kirjailijoilta mutta sekin on nyky avaruusoopperassa likimain tapa ja enemmän kunnianosoitus muiden luomiin maailmoihin kuin suoranainen ideavarkaus. Hahmojen luonteenpiirteet, teot ja motiivit ovat myöskin uskottavampia kuin vaikka genren suurnimellä Alastair Reynoldsilla vaikkakaan ne eivät nouse kepeän tason yläpuolelle kyllä milliäkään. Mutta tarina vetää ja se on pakko lukea loppuun mahdollisimman nopeasti jotta pääsee loppuratkaisuun.

Tämä kirja on siis ehdottomasti lukemisen arvoinen omassa lajityypissään ja hyvä kulttuuriseteli. Jatkoa on myöskin luvassa täyteen trilogiaan asti joka on myöskin yksi genren klisheistä. Mutta tässä tapauksessa sitä jatkoa todellakin odotetaan. 

John Carter – seteli 18



Kaor vaan kaikille Barsoomin ystäville. John Carter kuuluu eniten odottamiini elokuviin pitkään aikaan. Edgar Rice Burrougsin Marsin –sarja on odottanut filmatisointiaan jo todella kauan. Tosin ymmärrettävistä syistä sillä aikaisemmin ihmiskunnan historiassa ei ole ollut tällaisia elokuvatehostemahdollisuuksia kuin nyt on. Nykytekniikalla pystytään loihtimaan Burroughsin Mars valkokankaalle yhtä aidontuntuisesti kuin hänen kirjansa tekee sen nuoren miehen aivoihin.

Mars on kaunis.
Ja autiokaupungit sellaisia kuin odotinkin.
Kuin myös Helium. Tässä upeassa iltavalaistuksessa.
Koska odotukset oli korkealla oli pettymys myöskin käsin kosketeltavaa elokuvan jälkeen. Kävin katsomassa elokuvan vanhimman poikani ja hänen ystävänsä kanssa. Poikani, joka on myös lukenut koko Marsin sarjan oli yhtä pettynyt kuin minäkin. Hänen ystävänsä oli kohtuu tyytyväinen. Hän ei ollut lukenut sarjaa joten hänellä ei ollut minkäänlaisia ennakko-odotuksia.



Steampunk ilma-aluksia.
Niinpä niin. Elokuvan ongelmana on Burroughsin tarinan hylkääminen. Vahva ja vanha seuraajakunta ei halua nähdä ”tulkintaa” Burroughsin klassikosta vaan kuvitetun tarinan. Tuotantoyhtiö on kuitenkin rahaa säästämättä kuljettanut tarinaa omia kummallisia latujaan. Ensin lähtö Marsiin tehtiin todella pitkään. Luotiin ikään kuin perustaa John Carterin luonteelle. Turhaan koska kaikki Marsin-sarjan lukijat tietävät minkälainen hän on. Lisäksi jostain syystä John Carteriin oli ympätty pasifistisia piirteitä jonka takia tarinaan oli keksitty hänen kuollut vaimonsa ja tyttärensä! Sellaisia piirteitä ei alkuperäisellä John Carterilla ollut. Siis ei todellakaan ollut. Korostan vielä, alkuperäinen John Carter suorastaan hakeutui taisteluihin ja miekkaili hymy huulillaan. Hirveän paljon nähtiin vaivaa Marsiin siirtymisen tekniikan kanssa. Asia johon Burroughs ei tuhlannut sivuja vaan ohitti asian olan kohautuksella. Siirtymisteknisistä syistä on myöskin Thernit tuotu kummallisina yliolentoina ja pahuuden ruumiillistumina tarinaan heti alusta lähtien vaikka kirjoissa he olivat tavallisia juonittelevia, salakavalia reppanoita ilman mitään superkykyjä ja tulevat tarinaan vasta myöhemmin mukaan. Thernien mukana tulee myöskin alkuperäiseen tarinan kuulumaton superase. Tharkit ovat liian lyhyitä ja laihoja. Valkeat apinat on liian isoja. Zogandan kaupunki kävelee!!!! Kävelevä kaupunki on lainattu nyky scifikirjailijoilta, eikä kyseessä ole mikään kunnianosoitus, vaan täysin turha päälle liimattu lainaus jolle ei ole mitään perusteita tarinan kulun kanssa. Dejah Thoris on tiedenainen. Dorin laakso ei ole yhtään niin kuin pitäisi ja tulee tarinaan mukaan liian aikaisin. John Carter ei oikeasti juurikaan miekkaile vaan huiskii silloin tällöin miekalla. Hänen hypyt on liian pitkiä jne jne. Ongelmia tarinan kanssa on todella paljon. Vain Marsin koira Whoola on niin kuin kirjoissa mutta siinä se melkein onkin.

Kummallinen yliolento Thern tässä liittoutuneena Warhoonien kanssa.
Tharkeja.
Rooman keisari ja hänen sadanpäämiehensä. Ei vaan Heliumin jedak Tardos Mors ja hänen
laivastonsa jedwar Kantos Kan. 
Dejah Thoris näytti siltä miltä pitääkin.
Mutta John Carter ei ole ihan niin lihaksikas kuin  odotin.
Mikä voisi olla pelottavampaa kahlehditulle vangille kuin Marsin valkoinen apina.
No tietenkin kaksi valkoista apinaa!
Positiivista elokuvassa on hienot Marsin maisemat. Vanhat rauniokaupungit ja Helium ovat kuten kuvittelinkin. Hienoja ovat myöskin steampunk henkiset ilma-alukset ja roomalaisvaikutteiset sotisovat. Pelottomia ja urheita ovat myöskin Heliumin soturit, huippuna Kantos Kan sekä Heliumin liittolaiset Tharkit. Mutta siinä se olikin. Korea kakku joka ei maistu siltä mihin suu on mukautunut. Tämä on siis vanhan fanin mielipide.



maanantai 9. huhtikuuta 2012

Harry Potter ja Salaisuuksien Kammio - seteli 17


Harry Potter saagan toinen elokuva jatkaa siitä mihin ykkönen jäi. Kotonaan käsittämättömän ankeissa olosuhteissa asuva Harry vain odottaa koulun alkua. Tarjoaisihan se hänelle poispääsyn ottovanhempiensa luota. Taikatarina polkaistaan vauhdikkaasti liikkeelle kun ensimmäinen uusi hahmo – kotitonttu Dobbie esitellään. Sen jälkeen edetäänkin Tylypahkaan lentävän Anglian vauhdilla. 

Ensikohtaaminen kotitontun kanssa

Lentävä Anglia
Tylypahkassa haasteet on jo edellisvuotta suuremmat. ”Virtuaali” Voldemort on jo hyvin vahvan oloinen puhumattakaan hänen apulaisestaan valtavasta basiliskistä. Harryn kohtalo tuntuu olevan jo ”oikeasti” vaakalaudalla hänen taistellessa valtavaa petoa ja päiväkirjaan vangitua Voldemorttia vastaan. Vaikka taistelu päättyykin onnellisesti annetaan aavistaa synkemmästä tulevaisuudesta ja varsinkin menneisyydestä. Mistä on Harryn kärmessuu taito peräisin? Miksi Voldemort oli päiväkirjassa? Päähenkilöiden ystävyyssuhde syveni tämän seikkailun myötä ja heistä tulee lähes  erottamattomat. Myöskin Harryn suhde "pieneen"pahaan, Draco Malfoyhin syvenee entisestään.

Pieni paha
Myös pahalla on isä - Lucius ja Darco Malfoy
Pahat pojat urheilee
Huispauksen kuvaaminen on kehittynyt ensimmäisestä osasta
Harryn toisen seikkailun tarina on vielä elokuvan kokoinen. Kauheasti ei ole jouduttu jättämään pois ja elokuva on eheä. Lähinnä Kilderoy Lockhardia olisi voinut olla enemmän, kuten kirjassakin vaikkakin häntä esittävää Kenneth Branagh tekee valtavan hyvän roolin näinkin vähillä minuuteilla. Uusina ja jatkon kannalta tärkeinä hahmoina mainittakoon Ginny Weasly ja kotitonttu Dobbie.

Kilderoi Lockhard
Ginny Weasly


Harry Potterista tulee aina hyvä mieli. Salaisuuksien Kammio on vieläkin usean katselukerran jälkeen eheä ja hyvä elokuva sekä oikein hyvä kulttuuriseteli.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Battlestar Galactica 1 / season 1 (33) – seteli 16


Battlestar Galactican aloittaneen minisarjan jälkeen ensimmäinen varsinainen jakso oli nimeltään ”33”. Siinä Ragnarin taistelusta nippa nappa selvinnyt saattue jatkoi vaivalloista pakomatkaansa. Saattue joutui Cylonien hyökkäyksen kohteeksi koko ajan täsmälleen 33 minuutin välein. Lyhyen taistelun jälkeen saattue loikkasi yhtaikaisesti uuteen kohteeseen johon Cylonit löysivät aina jälleen mystisesti 33 minuutin päästä. Takana oli jo yli 130 tuntia jatkuvaa hälytystilaa ja 237 hyppyä. Niin hyppymoottorit kuin miehistökin olivat lopussa. Mutta Cylonit eivät väsyneet vaan jahtaavat viimeisiä ihmisiä säälimättä. Myös osa miehistöstä ei tuntunut väsyvän niin kuin muut....

Colonial 1:llä Presidentti Roslin saa viestin Olympic Carrierilta tohtori Amarakilta joka halusi henkilökohtaisesti tulla kertomaan petturista. Aluksessa oleva Gaius Baltar kuulee tämän ja pelästyy koska uskoo paljastuvansa. Hänen syyllisyydentuntoisesta alitajunnastaan luikerteleva numero 6 käyttää tätä hyväkseen ja alkaa ahdistaa Gaius Baltaria Cylonien uskolla jumalaan ja siitä, että Baltarilla on tehtävä. Edessä oli kuitenkin jälleen täpärä hyppy josta Olympic Carrier ei selvinnyt. Se katosi ja niin katosivat myöskin Cylonit. Heitä ei enää tullut ja miehistö pikkuhiljaa rentoutui.

Samaan aikaan radioaktiivisessa ja tuhotussa Capricassa Karl ”Helo” Agathon jatkoi pakoaan. Hän oli jäänyt planeetalle koska oli antanut paikkansa Raptorissa Gaius Baltarille. Cylonit jahtasivat häntä sateisessa metsikössä ja hän joutui umpikujaan josta hänet pelasti yllättäen paikalle ilmestynyt Boomer. Helo ei voinut tietää, että hänen ihmiseksi luulemansa henkilö oli Cylon numero 8 jonka toinen kopio palveli Galacticalla Boomerina.

Helo Capricalla
Olympic Carrier palaa yhtäkkiä takaisin laivueeseen ja vain komentaja Adama oli tilanteen tasalla. Hän komensi heti hälytyksen, laittoi Viperit ilmaan ja käynnisti kellon käymään 33 minuuttia. Olympic Carrierilta vakuutettiin viattomuutta. Mutta pian selvisi, että sillä oli mukanaan ydinase ja se suuntasi kulkunsa suoraan kohti Galacticaa. Komentaja Adamalla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin komentaa Viperit tuhomaan alus. Mutta samalla linjalla oleva Presidentti Roslin epäröi antaa hyväksyntäänsä. Samaan aikaan Gaius Baltarin alitajunnan numero 6 puristi Baltarilta kääntymisen Cylonien uskoon ja heti kun Baltar taipui antoi Presidentti Roslin hyväksyntänsä Olympic Carrierin tuhoamiseen. Sen suorittivat Lee Adama ja Kara Thrase eli Apollo ja Starbuck.

Olympic Carrier ja Viper
Olympic Carrier 
Koko sarjan aloittavaksi jaksoksi 33 oli hyvin synkkä ja iloton. Hahmot epäröivät, surivat ja katuivat tekojaan. Esimerkkinä sarjan huolellisesta käsikirjoituksesta on, että tässä ensimmäisessä jaksossa tuhottuun Olympic Carrierin ja sen 1345 siviiliuhriin palataan myöhemmin sarjan edetessä. Hahmojen teoilla on seuraukset joita he eivät pääse pakoon. Jaksossa esiteltiin myöskin Anastasia Duellin kautta ensimmäistä kertaa käytävä johon ihmiset kiinittivät seinään kaipaamiensa ja kadottamiensa ihmisten kuvia.

Aivan loistava avausjakso. Tämän realistisempaa ei taistelu keinoälyä vastaan voi olla.