John Carter – seteli 18

Kaor vaan kaikille Barsoomin ystäville. John Carter kuuluu eniten odottamiini elokuviin pitkään aikaan. Edgar Rice Burrougsin Marsin –sarja on odottanut filmatisointiaan jo todella kauan. Tosin ymmärrettävistä syistä sillä aikaisemmin ihmiskunnan historiassa ei ole ollut tällaisia elokuvatehostemahdollisuuksia kuin nyt on. Nykytekniikalla pystytään loihtimaan Burroughsin Mars valkokankaalle yhtä aidontuntuisesti kuin hänen kirjansa tekee sen nuoren miehen aivoihin.

Mars on kaunis.

Ja autiokaupungit sellaisia kuin odotinkin.

Kuin myös Helium. Tässä upeassa iltavalaistuksessa.

Koska odotukset oli korkealla oli pettymys myöskin käsin kosketeltavaa elokuvan jälkeen. Kävin katsomassa elokuvan vanhimman poikani ja hänen ystävänsä kanssa. Poikani, joka on myös lukenut koko Marsin sarjan oli yhtä pettynyt kuin minäkin. Hänen ystävänsä oli kohtuu tyytyväinen. Hän ei ollut lukenut sarjaa joten hänellä ei ollut minkäänlaisia ennakko-odotuksia.

Steampunk ilma-aluksia.

Niinpä niin. Elokuvan ongelmana on Burroughsin tarinan hylkääminen. Vahva ja vanha seuraajakunta ei halua nähdä ”tulkintaa” Burroughsin klassikosta vaan kuvitetun tarinan. Tuotantoyhtiö on kuitenkin rahaa säästämättä kuljettanut tarinaa omia kummallisia latujaan. Ensin lähtö Marsiin tehtiin todella pitkään. Luotiin ikään kuin perustaa John Carterin luonteelle. Turhaan koska kaikki Marsin-sarjan lukijat tietävät minkälainen hän on. Lisäksi jostain syystä John Carteriin oli ympätty pasifistisia piirteitä jonka takia tarinaan oli keksitty hänen kuollut vaimonsa ja tyttärensä! Sellaisia piirteitä ei alkuperäisellä John Carterilla ollut. Siis ei todellakaan ollut. Korostan vielä, alkuperäinen John Carter suorastaan hakeutui taisteluihin ja miekkaili hymy huulillaan. Hirveän paljon nähtiin vaivaa Marsiin siirtymisen tekniikan kanssa. Asia johon Burroughs ei tuhlannut sivuja vaan ohitti asian olan kohautuksella. Siirtymisteknisistä syistä on myöskin Thernit tuotu kummallisina yliolentoina ja pahuuden ruumiillistumina tarinaan heti alusta lähtien vaikka kirjoissa he olivat tavallisia juonittelevia, salakavalia reppanoita ilman mitään superkykyjä ja tulevat tarinaan vasta myöhemmin mukaan. Thernien mukana tulee myöskin alkuperäiseen tarinan kuulumaton superase. Tharkit ovat liian lyhyitä ja laihoja. Valkeat apinat on liian isoja. Zogandan kaupunki kävelee!!!! Kävelevä kaupunki on lainattu nyky scifikirjailijoilta, eikä kyseessä ole mikään kunnianosoitus, vaan täysin turha päälle liimattu lainaus jolle ei ole mitään perusteita tarinan kulun kanssa. Dejah Thoris on tiedenainen. Dorin laakso ei ole yhtään niin kuin pitäisi ja tulee tarinaan mukaan liian aikaisin. John Carter ei oikeasti juurikaan miekkaile vaan huiskii silloin tällöin miekalla. Hänen hypyt on liian pitkiä jne jne. Ongelmia tarinan kanssa on todella paljon. Vain Marsin koira Whoola on niin kuin kirjoissa mutta siinä se melkein onkin.

Kummallinen yliolento Thern tässä liittoutuneena Warhoonien kanssa.

Tharkeja.

Rooman keisari ja hänen sadanpäämiehensä. Ei vaan Heliumin jedak Tardos Mors ja hänen
laivastonsa jedwar Kantos Kan. 

Dejah Thoris näytti siltä miltä pitääkin.

Mutta John Carter ei ole ihan niin lihaksikas kuin  odotin.

Mikä voisi olla pelottavampaa kahlehditulle vangille kuin Marsin valkoinen apina.

No tietenkin kaksi valkoista apinaa!

Positiivista elokuvassa on hienot Marsin maisemat. Vanhat rauniokaupungit ja Helium ovat kuten kuvittelinkin. Hienoja ovat myöskin steampunk henkiset ilma-alukset ja roomalaisvaikutteiset sotisovat. Pelottomia ja urheita ovat myöskin Heliumin soturit, huippuna Kantos Kan sekä Heliumin liittolaiset Tharkit. Mutta siinä se olikin. Korea kakku joka ei maistu siltä mihin suu on mukautunut. Tämä on siis vanhan fanin mielipide.

Traileri