Vieläkin mieltäni painava ja kovasti sylettävä John Carter elokuva suorastaan vaati hyvitystä. Niinpä otin lomalukemiseksi matkalle mukaan Marsin sarjan
kolmannen kirjan Marsin Sotavaltias. Minulla oli siitä sopivan resuinen
pokkaripainos jonka uskalsin ottaa rannalle.
 |
Guru. |
Burroughsin tarina vetikin ihan eri tavalla kuin edellinen
lukemani Asimov tai Jonhn Carten filmatisointi. Burroughs
on seikkailutarinan kertojana oivallinen. Ei ole hetkiä tai kohtia jossa tarina
lepää vaan se vetää koko ajan kuin höyryveturi. Siinä ei pysähdytä vatvomaan
turhia yksityiskohtia tai fiilaamaan nippeleitä joilla saataisiin faktat
uskottavammaksi. Kaikki korvataan henkeäsalpaavalla menolla jolloin lukijalle
ei edes tule mieleen epäillä jotain epäuskottavaa kohtausta tai juonen kulkua. Tarinan rytmi on luontevan polveileva. Jokaista henkeäsalpaavaa rähinää seuraa odotuksia nostattava suvantokohta. Lukija on kerta kaikkiaan koukussa.
 |
Ensipainoksen tyylikkäät kannet. |
 |
Kaikille varmasti tutummat ja myöskin
tyylikkäät kannet. |
 |
Sama pokkarina. |
 |
Tämän päivän aika karmeat kannet. |
John Carter seuraa Dorin laaksosta päiväntasaajan kautta
aina Marsin napajäätikölle asti rakasta prinsessaansa Dejah Thorista joka on jäänyt jo edellisessä kirjassa pahan thernin
Matai Shangin vangiksi. Matkalla kohdataan vaaroja ja seikkailuja oikeastaan
joka askelella. John Carter selviää niistä rohkeudella ja miekalla.
Surutta jätetään taakse satoja raatoja vihollissotilaita ja erillaisia petoja.
”Tosi” elämän John Carter ei todellakaan epäröi, kuten nimeään kantavassa elokuvassa, vaan hymy
huulillaan hän syöksyy miekkansa kanssa taisteluun aina kun mahdollisuus siihen
avautuu. Kaikki myöskin päättyy hyvin niin kuin puhtoisessa seikkailutarinassa
pitääkin. John Carter kohtaa niin ilkeitä pahiksia kuin rehtejä sotureitakin.
Rehdit soturit hän voittaa aina puolelleen omalla rohkeudellaan ja ilkimykset
saavat puolestaan sen kohtalon jonka ansaitsevatkin.
Burroughs on todella vertaansa vailla. Simppeliydestään ja ajoittaisista pikku aukoista huolimatta tarinat vetävät kaikenikäiset
lukijat lumoihinsa. Pitäisi oikeastaan lukea hänen kirjansa uudelleen läpi kun
on pikkuisen jo jäänyt unholaan miten Tarzanilla meni Oparissa ja mitä Venus
kirjoissa oikein tapahtui. Marsin sarjastakin taitaa minulla olla jopa muutama kokonaan lukematta.
Äärimäisen hyvä seikkailukirja ja hyvä kulttuuriseteli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti