Kulttuurivuosi 2012 potkaistiin liikkeelle jo vanhan vuoden puolella. Jari Sillanpään törkeä lattariveto Senaatintorilla antoi sellaisen kickstartin, että kulttuurinnälästä tälle vuodelle tuli suuri.
Jarin latinoshow pönötysclipin lopussa
Yritin heti hieman sammuttaa kulttuurinälkääni Senaatintorin televisiospektaakkelin jälkeen esitetyllä Apollo 13 leffalla. Mutta en pystynyt keskittymään siihen koko sydämestäni koska Jarin dannymäinen veto ja koko vuodenvaihteen pönötysshow häiritsivät liikaa. Sinänsä sääli koska vuonna 1995 julkaistu Apollo 13 on hyvä elokuva, mainiota draamaa ja järeää näyttelijätyötä. Tom Hanks, Bill Paxton, Kevin Bacon, Gary Sinise, Ed Harris ym ovat tyylikkään kovaa tasoa. Naisroolit ovat aiheesta johtuen pieniä lähinnä astronauttien perhesuhteita. Mitään teennäisen romanttista sivujuonta ei ole elokuvaan rakennettu. Myös Ron Howardin siisti ohjaustyö korostaa mainiota liki dokumentaarista tarinaa. Mutta Jari siis vei voiton ja minun oli jätettävä elokuva kesken eli tähän ei kulunut kulttuuriseteliä.
 |
Näyttää aidolta |
 |
Avaruuden valloittaja
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti