Vuosi on vaihtunut jo
aikaa sitten ja nyt pitäisi jo olla Kulttuuriseteli 2013 kimpussa. Mutta vielä on
paljon kirjoittamatta 2012 kulttuurivuodesta. 100 seteliä ei tullut läheskään täyteen,
mutta tekstiä tulee vielä ennen kuin suljen kansion. Kulttuuriseteleitä on siis
käytetty runsaasti. Mutta aika niistä raportointiin on ollut kortilla. Siksi
päivitys tulee postuumina ja ei aikajärjestyksessä.
Taru Sormusten Herrasta
-trilogia lienee kaikille maapallon asukkaille ainakin jollakin tapaa tuttu.
J.R.R. Tolkkienin fantasiajärkäle on vajaan 60-vuoden aikana kanonisoitunut
oman lajityyppinsä ikoniksi. Tarinaksi johon verrataan
nyky-fantasiakirjailijoiden merkittävimpiä teoksia. Itse luin LOTR -trilogian
nuoruudessani, mutta en hirveästi syttynyt siihen. Minulla oli jo silloin mieli
enemmän avaruudessa kuin velhoissa ja miekkailussa. Mutta sen sijaan
vanhemmalla iällä Peter Jacksonin filmatisoinnit ja varsinkin niiden täyspitkät
directors cut versiot veivät kyllä täysin mennessään. Joten saagan jatkuminen
oli enemmän kuin suotavaa.
Jos LOTR -kirjat ovat
minulle tuttuja sitä ei ole Hobitti -kirja. Muistan, että sitä pidettiin
heppoisampana kuin itse varsinaista trilogiaa ja koska en siis ihmeemmin
innostunut siitäkään oli loogista jättää kirja kokonaan väliin. Mutta nyt kun
takana oli hyvin onnistunut LOTR filmatisointi, oli minulla erittäin suuret
odotukset Peter Jacksonin uuteen Tolkkien työhön.
Eikä odotuksissa
tarvinnut pettyä. Keskimaa, joka oli jo muodostunut liki täydelliseksi sormus
trilogiassa, oli hioutunut ja täydentynyt sujuvaksi ja kauniiksi satumaaksi.
Uuden Seelannin henkeäsalpaava luonto ja vielä henkeäsalpaavammat
tietokonetapahtumat yhdistyvät niin ettei katsoja voi erottaa mikä on oikeasti
olemassa ja mikä on vain bittiavaruutta.
 |
Tarina alkaa Bilbon ja Gandalffin kohtaamisella Konnun satumaisemissa. |
 |
Matkamies Bilbo Reppuli. |
 |
Vanha tuttu Gandalf. |
Itse tarina ilmeisesti
noudattelee Hobitti -kirjaa melko uskollisesti. Mutta tapahtumia on täydennetty
ikään kuin taustalta jolloin on saatu lisää syventäviä tapahtumia sekä lihaa
tarinan ympärille. Alkuperäisen suht’ pienen tarinan kolmeksi pitkäksi filmiksi
venyttäminen oli kyllä johtanut tietynlaiseen kiireettömyyteen, joka näkyy
ajoittaisena löysyytenä tarinan kulussa. Kohtaukset kestävät pitkään usein
liian pitkään. Hiisien ruuanvalmistuskeskustelun olisi voinut huoletta lyhentää
puoleen. Toisaalta Bilbon ja Klonkun ensitapaaminen oli kymmenminuuttinen hyvin
teatterin oloinen kohtaus josta ei olisi voinut ottaa sekuntiakaan pois.
Klonkkua ”näyttelevä” Serkisis oli jälleen erittäin hyvä ja samoin Martin
Freeman Bilbona.
 |
Kääpiöiden johtaja kuningas Thorin Tammikilpi. |
 |
Kääpiökulkue, kuin maalaus Vanhasta Testamentista. |
Tarina lähtee liikkeelle
hitaasti, hyvin hitaasti;13 kääpiön, velhon ja Bilbon kohtaamisella. Kääpiö
syövät Bilbon ruokavaraston tyhjäksi ja haluavat hänet mukaan vaaralliseen
matkaan pelastamaan heidän muinainen kuningaskuntansa lohikäärmeen vallasta.
Silkasta uteliaisuudesta Gandalf -velhon kääpiöille suosittelema Bilbo viimein
liittyy mukaan. Alkaa vaarallinen matka halki kauniin Keskimaan ja matkalla
kohdataan lukuisia vaaroja. Örkkejä, hukkia, hiisiä, taistelevia vuoria,
luonnonvoimia ym. Örkit ja hiidet ovat saaneet enemmän luonnetta. Mutta silti
ne ovat edelleen kallioluolissa eläviä ölliäisiä joita lyödään kirveellä
päähän. Kääpiöt ovat kehittyneet LOTR:sta tutusta hieman huvittavasta Gimlistä
moniulotteisemmiksi – ihmismäisemmiksi. Kotiseutuaan kaiholla muistelevat ja
siitä laulavat kääpiöt ovatkin enemmän uskottavia kuin ”hauska” Gimli joka
lahtasi örkkejä kilpaa Legolasin kanssa.
 |
Hassu tv:stä tuttu skottiaksenttinen kääpiö. |
 |
Haltiakuningatar dramaattisessa iltavalossa. |
 |
Rivendale kauneimmillaan. |
 |
Aina yhtä epäluotettava Klonkku. |
 |
Hiisien kokkikerho. |
Jos on maisemat,
näyttelijät ja tehosteet hienoja on miinuspuolella siis tarinan pituus.
Tapahtumia on liian vähän jotta siitä saisi napakan elokuvan joten joka kohtaus
on saanut kasvaa vapaasti. Ehkä yllättäen se ei häiritse niin pahasti hitaissa
kohtauksissa, suvantovaiheissa, kuten edellä mainitussa Bilbon ja Klonkun
kohtaamisessa vaan nimen omaan action kohtauksissa. Vauhtia ja vaarallisia
tilanteita on pitkänä epäuskottavana nauhana enemmän kuin James Bondeissa ja
valtava actionketjureaktio, josta kaikki selviävät naarmuitta, päätetään
huvittavaan tapahtumaan ja/tai kääpiön skottiaksenttiseen onelineriin. LOTR:n
vakavuudesta ja tietynlaisesta synkkyydestä ei ole tietoakaan.
 |
Haltiakuningas, ohjaaja ja velho tutkivat vanhaa pahaa miekkaa. |
 |
Kaksi hobittia. Bilbo Reppuli ja Peter Jackson. |
Elokuva kestää pitkään.
Mutta kun se loppuu toivoo, että se vielä jatkuisi. Ollaan kuitenkin vasta
alkumatkassa ja lohikäärmekin on näkemättä ja Gandalfkaan ei ole juurikaan
taikonut. Kalpea örkki on hengissä ja haluaa kostaa. Pimeydestä on nousemassa
pahuus jollaista ei ole ennen nähty ja ruskea velho Radagast on niin höperö,
että hänen henkiin jäämisensä vaikuttaa epävarmalta. Tarinan on jatkuttava.
Mustuudesta kirkkauteen.
Kävin katsomassa mainostetun HFR 3D:n. En ole ihmeemmin innostunut 3D:stä koska
sehän ei tuo tarinaan yhtään mitään. Mutta nyt oli pakko sanoa, että tämä uusi
tekniikka oli ihan helvetin hienoa. Tämän takia kannattaa tulla elokuviin ja
jättää BlueRayt odottamaan joutilasta hetkeä. Oikean kolmiulotteisuuden harha oli
paras näkemäni eikä sitä käytetty missään kikkailumielessä vaan elokuva ikään
kuin vain on 3D. Mutta olen kuullut toisenlaisiakin mielipiteitä. HFR 3D:n
värit on joidenkin mielestä liian kirkkaat ja teatterimaiset. Minusta ne vain
korostivat tarinan sadunomaisuutta. Mutta pitäisi oikeastaan käydä katsomassa
vielä se 2D niin saisi vertailupohjaa.
Taatusti hintansa väärti
kulttuuriseteli ja kannattaa ehdottomasti käydä teatterissa katsomassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti