Iron Sky –rautainen markkinointi - seteli 25

Kuun tukikohdan tyylikästä väkeä.

Vielä jatketaan kultuurivuoden 2012 tapahtumilla.

Tässä elokuva jota odotin kovasti. Mutta pakottavista syistä johtuen en päässyt katsomaan tätä teatterissa vaan katsomoksi jäi kotisohva ja kaverilta lainattu DVD. Hyvä näin sillä säästetty euro on ansaittu euro.

Paljon on puhuttu nettiyhteisöstä ja sen merkityksestä tämän elokuvan tekemiseen ja rahoittamiseen. Merkitys on epäilemättä ollut suuri. Mutta suurempi rooli nettiyhteisöllä on kuitenkin ollut tämän elokuvan markkinoinnissa. Viidakkorumpu joka lähti soimaan vuosia ennen kuin elokuvasta oli kuvattu mitään oli törkeän hyvää tiisausta joka nosti tämän elokuvan odotusarvot aivan tappiinsa. Valitettavasti itse elokuvan toteutus ei ollut ihan niin hyvä eikä se täytä odotuksia.
Markkinoinnissa muistettiin myöskin rummuttaa elokuvan musiikin tehnyttä industrial musiikin "die gross alt Man" Laibach:ia. Joka vaikka onkin edelleen vetreässä kunnossa ei esittänyt mitään elämää suurempaa.

Natsikenraali Klaus Adler ja hänen rakkaansa luutnantti Renate Richter. 

Kaikissa natsielokuvissa pitää olla hullu professori.

Alkuperäisideahan on loistava. 1945 natsit pakenevat kuuhun ja perustavat sinne oman pikku natsiyhteisön josta he palaavat 2018 kostamaan maapallolle. Krediitit alkuperäisideasta on jaettu auliisti tekijäteamin jäsenelle Jarmo Puskalalle. Mutta kyseessä on itse asiassa vanha folklore jota ufoharrastajien piirissä kerrotaan. Kuulin ensimmäisen kerran kuuhun lentäneistä natseista n 10-15 vuotta sitten Rauni-Leena Luukanen-Kilden loppuunmyydyssä esitelmässä Hengen ja Tiedon messuilla. Tosin ihme on ettei legendasta ole tehty elokuvaa jo aiemmin.

Kyseessä on siis parodia. Mutta kun ei naurata. En nauranut kertaakaan koko elokuvan ajan. Vika ei ole huumorintajussani vaan elokuvan tarina on kerta kaikkiaan huono. Opiskelijahuumori tausta joka on tekijäteamin perustajajäsenillä Torssonen&Vuorensola, oli hukattu kokonaan. Molemmat varmaan olivat jo valmistuneet elämän koulustaan niin kauan sitten ettei kieli poskella huumori oikein enää irtoa. Tekijöiden ensimmäinen teos Star Wreck on muusta kökköydestään huolimatta hauska. Iron Sky ei.

Tarina lähtee vielä liikkeelle suht jämäkästi lupauksia antavasti. Mutta hajoaa heti kun päästään kuunpinnalta maahan. Käsikirjoittajille tuntuu olleen tärkeintä keksiä kaikenlaisia ”hauskoja” vitsejä amerikkalaisten tyhmyydestä ja koko punainen lanka unohdetaan. Iron Skyn käsikirjoitusteamin amerikkalaisvastaisuudessa ei ole huumoria vaikka sitä yritetäänkin. Kirjoittajilla ei vaan tunnu olevan käsitystä parodiasta ja/tai slapstickistä. Mielestäni varsinkin ryhmän ammattikirjoittaja Johanna Sinisalo ei ole huumorikirjoittaja ollenkaan vaan tekee erittäin totista tekstiä, vaikkakin hyvä sellainen.

Suurena kysymysmerkkinä oli myöskin ohjaustyö. Timo Vuorensolallahan ei ollut ennen tätä elokuvaa kokemusta näyttelijöiden ohjaamisesta. Ja sen kyllä huomaa. Näyttelijätyö on lepsua ja oikeastaan kukaan näyttelijöistä ei nouse yli kesäteatteritason.

Mutta positiivisena puolena on, että elokuva näyttää todella hyvältä. Tamperelaisen Energia yhtiön tehosteet ovat kansainvälistä tasoa ja pieksevät monet ”oikeat” Hollywood projektit mennen tullen. Suomalaisittain iso 7,5 milj Euron budjetti on kuitenkin Hollywoodin mittakaavassa kengännauha tasoa. Siihen nähden on pidettävä tamperelaisten suoritusta hatun noston arvoisena. Varmaa on myöskin, että sillä saralla tekijöille tulee kyllä töitä riittämään.

Eli siis. Kakku päältä kaunis ja hyvin myyty. Mutta sisältö ei vastaa sitä mitä oltiin ostamssa. Ei naurata.

Silti melko hyvä kulttuuriseteli. Olisi sen viemän ajan huonomminkin voinut käyttää.