Rautaista ulkoistamista – RoboCop directors cut – seteli 26

Ohjaaja Paul Verhoeven vieraili lokakuisessa Helsingissä markkinoimassa kirjamessuilla uutta Jeesus kirjaansa. Samaan matkaan hänelle järjestettiin Night Visions elokuvafestareilla RoboCop erikoisnäytös jossa hän oli kunniavieraana. Nyt esitettiin ensimmäistä kertaa Suomessa 1987 filmatisoidun klassikkoelokuvan directors cut versio. Kyseessä oli todella tähtiluokan vierailu sillä Verhoevenin saavutuksiin kuuluu RoboCop:n lisäksi sellaiset isot hitit kuin Basic Instick, Total Recall, Shogirls ja Starship Trooppers,

Hyväntuulinen rennosti pukeutunut ohjaaja kertoi urastaan sekä ennen elokuvaa, että sen jälkeen. Puheaikaa oli varattu runsaasti. Yleisö sai myöskin esittää elokuvan jälkeen kysymyksiä. Koska kyseessä oli elokuvafestivaalit ei normaalia kännykän vilkuilijaa ja popcornin syöjää ollut vaan kaikki olivat tulleet ihan vaan katsomaan elokuvaa ja sen ohjaajaa. Näin ollen yleisökysymyksetkin olivat todella hyviä ja liittyivät monilta osin elokuvan tekemiseen ja käsikirjoitukseen. Verhoeven vastaili kaikessa rauhassa ja hänellä ei näyttänyt olevan kiire mihinkään.

Elokuva oli minulle hyvin tuttu. Olin nähnyt sen jo silloin kun se tuli ensimmäistä kertaa laajalle kankaalle ja monta kertaa sen jälkeenkin. Se on yksi vanhan ajan kovimmista scifi-elokuvista ja karheassa realistisuudessaan puhuttelee vielä tänäkin päivänä. Alkuasetelma on kuin nyky Suomesta. Kaikki ulkoistetaan! Kunnat ja valtio eivät pysty hoitamaan edes perustoimintojaan vaan kaikki näyttää päätyvän businesmiesten niljaisiin käsiin. Ei edes poliisitointa pystytä hoitamaan vaan sekin myydään kansainväliselle liikeyritykselle joka haluaa tehdä järjestyksenvalvonnalla rahaa. "I say good business is where you find it". 

Piinkovien kapitalistien suunnitelman jalkoihin joutuu nuori poliisimies Murphy joka ammutaan riekaleiksi ja nippa nappa elossa olevasta ruumiista poliisiyhtiö tekee uuden ajan poliisin RoboCop:n. Kaikki ei kuitenkaan mene ihan niin kuin suunniteltiin vaan tämä puoliksi ihminen ja puoliksi kone muistaa unien kautta menneisyyttään. Elokuva on kaikessa ironisuudessaan myöskin surullinen. Perhettään kaipaava koneihminen saattaa jäädä katsojilta actionin jalkoihin. Melankolisuutta korostaa vielä yhteiskunnan sen moraalin ja infrastruktuurin rappio joka voisi olla tämän päivän länsimaista..

Pääosaan tarvittiin mies jolla on kuvauksellinen leuka.

Tosi nilkki ja hyvä poliisi.

Häikäilemätön kapitalisti joka kuitenkin tiesi rajansa.

Oman aikansa puntarilla tehosteet olivat liki huippua mutta tämän päivän mittarilla homma näytti kyllä ”pienoismallimaiselta”. Mutta toisaalta tarina on niin hyvä ettei sillä oikeasti ole väliä. Juonen suvantokohteisiin on ujutettu parodioita amerikkalaisesta tv-viihteestä ja elämäntavasta yleensäkin. Televisiossa heitetään kermakakkuja juontajan päälle ja katsojat ulvovat naurusta. Kaikki television ääressä tuijottavat lähetystä kuin huumeessa. Käsikirjoituksen napakat onelinerit ansaitsevat vielä erikoismaininna.

Ja se directors cut. Tässä tapauksessa se ei tarkoittanut mitään muuta kuin muutaman väkivaltakohtauksen kokonaan näyttämistä. Eli leffaa ei aikanaan pahasti silvottu sensuurin toimesta eikä teatterilevityksessä ollut versio ollut muutenkaan erikoisen paljon lyhennetty. Mutta parempi tietenkin näin ja olen kiitollinen, että näin tämän version jonka Paul Verhoeven meille oli ajatellut.

Erittäin hyvä kulttuuriseteli ja muistutus kuinka kivaa on olla elokuvissa kun kaikki tulevat katsomaan elokuvaa.

Muphy!