Klovni – kyllä nolottaa. Mutta ei naurata – seteli 11

Tämä olikin sitten koko kulttuuriseteliprojektin tähän asti suurin floppi. Elokuva sai ensi-iltansa Suomessa laajalla kankaalla 2011. Tanskassa herrojen Frank Hvamin ja Casper Christensenin luoma televisiosarja Klovni nautti huippusuosiota vuosina 2005-2009 jonka ansiosta he ovat päässeet tekemään huumoriaan myös laajalle kankaalle. Kotimaassaan he myöskin onnistuivat sillä Klovni on Tanskan katsotuin elokuva kymmeneen vuoteen. Se ehkä kertoo jotain Tanskalaisesta luonteenlaadusta.

Tanskalaisklovni

Elokuva kertoo kahden reppanan toilailuista arkielämässä pääpainona nolot tilanteet. Ja nimen omaan nolot tilanteet navan alapuolisissa asioissa. No tämä ei ole ensimmäinen elokuva jossa hahmot joutuvat häpeällisiin kohtauksiin. Ei myöskään ensimmäinen elokuva jonka huumori on vyötärön alapuolella. Mutta nyt ei vaan toimi. Nolot tilanteet olisi laukaistava jollakin tavalla ”hauskasti” jotta katsojat pääsisivät hyväntahtoisesti naureskelemaan ja antamaan tumpeloille anteeksi. Klovnissa anteeksianto jää puuttumaan. Tilanteet vain pahenevat ja tulevat härskimmäksi ja härskimmäksi ja mikään sketsi ei päästä katsojaa pälkähästä. Hän kiemurtelee kiusaantuneena sohvalla ja toivoo, että tilanne jollakin tavalla laukeaisi ja tulisi vapauttava nauru. Mutta ei tule. Elokuva on todellakin nolo ja se jättää katsojansa nolostuneeksi.

Kapteeni Lipfertin sotapäiväkirja – seteli 10

Kulttuuriseteli 10 oli jälleen vaihteeksi kirja ja nyt oikein kovakantinen. Harrastuksiini on kuulunut pienestä pitäen ilmailukirjojen keräily ja niitä onkin hyllyssä pari sataa. Helmut Lipfertin muistelmat kuuluvat aivan lähiaikoina hankittuihin vaikka lukematta on vielä 90-luvulla ostettujakin.
Kirja kuuluu genreen ”saksalainen hävittäjä-ässä muistelee” joka onkin sangen runsaasti julkaistu aihealue. Hattua pitää nostaa pienkustantaja Koala:lle joka on jaksanut tehdä työtä näiden kirjojen eteen.

Me 109 G 6 kolmen tykin version

Helmut Lipfertin sotapäiväkirja alkaa suoraan ensimmäisestä sotalennosta. Hän ei juurikaan kerro taustoistaan eikä aikaisemmasta urastaan panssarijoukkojen aliupseerina!  Se olisi kyllä oikeasti ollut mielenkiintoinen tarina. Miten Länsirintaman salamasotaan osallistunut panssarialiupseeri vaihtaa niin totaalisesti aselajia ja siirtyy kesken sotaa ilmavoimiin? Ensimmäisen sotalentonsa Lipfert lensikin vasta 1942 lopulla. Hän ehti onnekseen valmistua aikana jolloin Luftwaffe vielä pystyi kouluttamaan lentäjiään kunnolla. Lipfert lensi käytännössä koko palvelusaikansa Itärintamalla maineikkaassa hävittäjärykmentti JG 52:ssa saavuttaen 203 ilmavoittoa mutta hänet myöskin ammuttiin alas 15!! kertaa. Joten häntä voidaan pitää erittäin onnekkaana koska kaikista pakkolaskuista ja alas ampumisistaan hän selvisi vammoitta.

Lipfert poseeraa Mersunsa edessä

Lipfertin kirja on tyypillinen "lentäjämuistelee" teos. Hän ei kerro maailman menosta tai ajatuksistaan mitään. Hän vain kertoo lentämisestä ja siitäkin oikeastaan vain lentotaistelut. Ilmataistelut näille ”ilmojen herrasmiehille” oli kuin kamppailu-urheilua ilman sen kummempaa moralisointia tai politiikkaa. Vastustajan ”koneita” vain ammuttiin alas. Oikeastaan ainoa asia joka niin Liepfertin kuin muidenkin taistelulentäjien muistelmissa tuo heidän tunteita pintaan on ystävien menettäminen. Taistelujen jatkuessa oli selvää, että kaikki vanhat jermut ammutaan ennen pitkää alas olivatpa he kuinka hyviä tahansa. Vastustajan materiaalinen ylivoima piti siitä huolen. Hyvänä esimerkkinä oli Liepfertin joukko-osaston tekemät kaksi torjuntalentoa amerikkalaisten raskaita pommikoneita vastaan. 16 koneella lähdettiin 300 pommikoneen ja sitä suojaavien saattohävittäjien kimppuun. Kahden tällaisen tehtävän jälkeen oli osaston vahvuus enää kaksi lentokelpoista konetta! Liepfertin onni ja taito kuitenkin riittivät 700 taistelulentoon ja hän jäi henkiin yhtenä harvoista Itärintaman suurista tähdistä. Lisäksi hänellä kävi tuuri ettei häntä luovutettu sodan jälkeen venäläisille kuten kävi historian kaikkien aikojen parhaalle hävittäjälentäjälle Eric Hartmannille. Luovutus maksoi hänelle yli kymmenen vuotta venäläisissä pakkotyöleireissä.

Ewald-Lipfert-Düttmann Itävallassa toukokuussa 1945 kunniamerkkien
myöntämisen jälkeen

Helmut Lipfert muistelmat on lajityypissään mainio kirja. Hänellä on mukaansatempaava lyhyt ja ytimekäs tapa kertoa ilmataistelujen akrobatiasta joka tempaa maallikonkin mukaansa. Kun ranskalaisässä Closterman aikanaan tunnusti, että taistelulentäjät käyttivät piristeitä, tunnustaa Lipfert puolestaan käyneensä sotalennoilla myöskin humalassa! Suht’ edesvastuutonta toimintaa Natsi Saksan taistelulentäjältä.

Helmut Lipfert ei sodan jälkeen enää palannut sotilaselämään. Loppuelämänsä hän työskenteli Länsi-Saksassa opettajana.

Tahraton Mieli – seteli 9

Tämä kulttuuriseteli osoittautui monimutkaisimmaksi tähänastisista. Olimme vaimon kanssa katsoneet ”Tahrattoman Mielen” jo kertaalleen DVD:ltä, mutta se oli vaan pakko nähdä uudelleen. Tämä elokuva suorastaan vaatii useaan kertaan katsomista.

Mielen rakentamat muisto ovat joskus aika dramaattisia

”Tahrattomasta Mielestä” puhuttaessa muistetaan aina mainita Michael Condryn ohjaustyö. Hän on maineikas Ranskalaissyntyinen visualisti joka on ohjannut kuuluisia musiikkivideoita. Mutta tämä elokuva ei ole kuitenkaan hänen. Ei se ole myöskään pääosissaan henkeäsalpaavan hyvin näyttelevien Jim Carreyn eikä Kate Winsletin. Eikä todella hyvät sivuosat tekevien Elijah Woodin, Mark Ruffalon tai Kirsten Dunstin. Tämä on käsikirjoittaja Charlie Kaufmanin elokuva.

Takana Charlie Kaufman ja edessa Kate Winslet ja Michael Condry 

Käsikirjoitus Oscar

Charlie Kaufmanin lista elokuvakäsikirjoituksista ei ole maailman pisimpiä. Mutta sitäkin omituisempi. Kuusi elokuvaa ja niistä ensimmäinen oli ”Elämäni John Malkovichina!” ja muut ovat jatkaneet samalla polulla. Näin on ”Tahraton Mielikin”.
Se on rakkauselokuva tavallisista ihmisistä. Mutta ei tavallinen rakkauselokuva. Se on elokuva ihmisistä jotka eivät kestä epäonnistumistaan ja haluavat päästä eroon ikävistä muistoistaan. Kun suru on suuri tuntuu helpotukselta pyyhkäistä sen aiheuttajat kokonaan aivoista pois. Tätä tekemään löytyy ”luotettava” klinikka ja sen ”pätevä” henkilökunta. Murheen murtamat potilaat eivät vain ymmärrä, että kolikolla on kaksi puolta. Ikävään muistoon liittyy myöskin sitä edeltävä lämmin ja arvokas muisto joka pyyhkiytyy myös pois kun surun aiheuttajaa kitketään aivoista. Katsoja pääsee seuraamaan Jim Carreyn esittämän Joel Barishin kauhua kaikkien muistojen joita hänellä oli Clementinestä hävitessä yksi kerrallaan. Enää ei suhteen katkeaminen tuntunutkaan niin kauhealta kun myös kaikki hyvät muistot olivat häviämässä pois.

Condryn kuvaus oli aika ajoin nerokasta

ja kaunista 

Miksihän tämä kuminaama tekee niin huonoja rooleja kun taitoja
hyvään näyttelijätyöhön on

Nörtti ja hiippari ja hiipparihan tunnetaan aikasemmasta roolityöstään
sormuksen kantajana taistelussa pahuutta vastaan 

Tarina etenee kerroksittain ja aikajanasta on helppo pudota pois jos ei ole tarkkana. Kaufman on käsikirjoittanut ajanseuraamista helpottamaan Clementinen (Kate Winsletin) hiusten värin vaihtumisen sekä Joel Barishin (Jim Careyn) auton lommoutumisen. Mutta kaikessa näennäisessä sekavuudessaan kulkee juoni mielestäni kuin kiskoilla kohti vääjäämätöntä loppua.

Tarinan kauniina opetuksena on, että jotkut ihmiset ovat luotuja toisilleen ja kohtalo toteuttaa itseään vaikka me kuinka hangoittelemme vastaan. Opetus alleviivattiin muistoja poistavan klinikan työntekijöiden draamalla joka noudatti omalla tavallaan pääjuonta ikään kuin pienoiskoossa. Joissakin kritiikeissä aikanaan arvosteltiin juonen hajoamista tähän sivujuoneen. Mutta mielestäni sen merkitys on nimenomaan pääjuonta tukeva.

Ohjaaja Michael Condryn epäilemättä hieno visuaalisuus jäi minulta täysin tämän tarinan  jalkoihin. Charlie Kaufman sai käsikirjoitusryhmineen tästä työstä Oscarin eikä todellakaan syyttä. Todella hyvä kulttuuriseteli

Mestareiden liiga Napoli vs Chelsea – seteli 8

Jalkapallokulttuurilla jatkui kulttuuriseteliprojekti. Tällä kertaa kyseessä oli oikea televisiolähetys studioraateineen niin kuin Mestareiden liigan arvolle sopiikin. Raati olikin hyvä (Ägä ja Mara) ja lähetys myös nykimätön ja terävä:) Ottelijat olivat myöskin poikkeuksellisen mielenkiintoisia meille Barcaan ja Liverpooliin kyllästyneille. Napoli on noussut pitkästä aikaa huippujoukkueiden kastiin. Edellisen kerran näin oli Maradonan aikana! Chelsea puolestaan on aina jonkin sortin uutinen. Venäläis oligarkin miljoonat, hirvittävä tähtikaarti ja kauhea voiton paine. Asetelma oli siis David vs Goljat vaikkakin suomalaisesta mittapuusta molemmat ovat kyllä melkoisia goljatteja.

Takarivissä kolmas vasemmalta oleva kaljupää on Cannavaro - ei Se Cannavaro
vaan pikkuveli Paolo. Toppari hänkin

Itse peli oli taitavaa ja teknistä molemmin puolin. Molemmat pyrkivät hyökkäävään nopeaan nykyfutikseen joka edellyttää joukkueilta valtavaa osaamista. Sitä niillä molemmilla riittää. Mutta Napoli otti pikkuhiljaa otteen suoraviivaisemmalla pelillään sekä Chelsean puolustuksen melkoisella seilaamisella. Vaikka taitoa Chelsean puolustuslinjalla riittää, Ivanovic oli jopa erittäin hyvä, ei varsinaista systeemiä ollut tai sitä ei noudatettu ja Napoli puhkoi linjaa nopeilla pystyjuoksuilla. Ilman valtavan hyvää maalivahtiaan Peter Chechiä olisi verkko soinut monta kertaa. Mutta se soikin sitten Napolin päässä. Yksi virhe Cannavarolta ja Mata sai paikan jonka hän käytti hyväkseen. Huippufutiksessa ei montaa paikkaa saa mutta ei niitä montaa tarvitakaan.

Napoli ei kuitenkaan siitä hätkähtänyt vaan jatkoi entiseen malliin hyökkäysmyllyään ja Lavezzi-Cavani-Hamsik otti pikkuhiljaa hyökkäyspään uudelleen haltuunsa. Verkko soi hienosti pelanneen Cech takana 38 minuutin takana kun Lavezzi loistavan poikittaisjuoksun jälkeen päätti itse vetää paristakymmenestä metristä tarkan vedon maalin kulmaan johon hyvin siinä mukana ollut Cech ei kerta kaikkiaan ehtinyt. Johtoon Napoli meni ensimmäisen puoliajan lisäminuuteilla Cavanin loistavasta keskitykseen pystyynjuoksusta. Lopputuloksen 3-1 viimeisteli Lavezzi  Cavanin syötöstä toisen puoliajan alussa. Maali jäi lopputulokseksi vaikka Napolilla oli vielä paikkoja. Cechin hyvyys esti suuremman nöyryytyksen.

Kentän paras pelaaja mutta ei tyytyväisin. Peter Cech

Cavani tuulettaa maaliaan 

Kuin myös Lavezzi hieman aikaisemmin ja hieman hillitymmin

Edellisessä jalkapallokulttuurisetelissäni ihmettelin kolmen topparin linjaa ja sillä pelasi Napolikin. Mikäli laitapelaajat ovat nopeita ja halukkaista juoksemaan takaa taktiikka hyökkäyspäässä yhden pelaajan enemmän kuin perinteisissä 4-3-3 ja 4-4-2 taktiikoissa. Mutta se edellyttää jonkinasteista pelin hallintaa koska vastavuoroisesti se kääntyy viiden puolustajan linjaksi jos laitalinkit joutuvat pudottamaan alas. Mutta kuten Juventuksellakin oli Napolilla peli hyvin hallussa ja kentällä pelkästään juoksemaan halukkaita pelaajia. Heistä eniten huomiota herättivät maalintekijät Lavezzi sekä Cavani. Heidän hyvyys oli silmiinpistävää. Nähtäväksi jää miten he haastavat Espanjan jättiläiset nyt kun Chelsea tuosta seuraavassa pelissään tippuu.

Peli oli jälleen reilu. Ei sukelluksia ei tuomareille kiukuttelua eikä härskejä otteita. Oikeaa jalkapalloa.

Korppien Kestit - seteli 7

Korppien Kestit jatkaa siitä mihin Miekkamyrsky jäi. Valitettavasti Westeros on vielä synkempi ja raaempi kuin ennen. Heikoilla ei ole toivoa eikä vahvoillakaan liiemmälti ilman kunnon ylivoimaa. Iso osa maata on täydellisen anarkian vallassa eikä kukaan muu kuin voimakkain saa oikeutta. Eikä R.R.Martinilta kaikki hekään.

Möröt pysyvät valtavan jäämuurin takana - ainakin toistaiseksi

Pohjoisen kuningas Jon Nietos (loistava käännös)
ja hänen uskollinen ystävänsä Samwell Tarly

Kaikessa vetävyydessään ja koukuttavuudessaan 768-sivuinen kirjajärkäle on kammottavaa luettavaa. Hyvin pian lukija alkaa jännittää suosikkihahmojensa puolesta. Kenenkään selviämisestä tai kuolemasta ei voi olla varma. Oikeus ei tapahdu. Hetkeksi hyväksi kääntynyt soturi ei pääse kostamaan pahalle veljelleen vaikka hän on sitä koko ikänsä halunnut. Molemmat kuolevat eri puolilla Westerosia kituen kammottaviin haavoihin. Hyvä ei voita eikä ole lähelläkään. Uljaisiin prinsseihin ja ritareihin uskova neito joutuu juopon narrin avulla ojasta allikkoon. ”Viaton” pikkutyttö sokeutuu jne jne. Westerosin raaka arki on liikaa paatuneellekin miekkamiehelle. Pikkuhiljaa lukija toivoo, että Daenerys Targaryen panee vauhtia lohikäärmeittensä kanssa ja polttaa nämä vääryyden tekijät, lastenmurhaajat ja orjakauppiaat lohikäärmeiden helvetillisellä tulella.

Elämä pohjoisessa on aika ajoin rankkaa

Eikä se kyllä etelässäkään ole helppoa

R.R.Martin kuljettaa tarinaansa mestarin kynällä. Siitä vaan on tullut kirja kirjalta synkempi. Vanhoja keskeisiä näkökulmahenkilöitä kuolee ja uusia tulee koko ajan lisää lukijan maailman laajetessa Westerosin seitsemässä kuningaskunnassa ja vapaakaupungeissa. Tarinan kannalta on hienoa miten aikaisemmissa kirjoissa sivulauseissa mainituista henkilöistä tulee yhtäkkiä jonkin luvun keskeisiä tekijöitä. Sivulauseet saavat ikään kuin lihaa ympärilleen. Muurille joutuneen Samwell Tarlyn isästä tulee yhtäkkiä kaikessa armottomuudessaan hetkeksi merkittävä tekijä tarinan kulun kannalta. Tai aikaisemmin lyhyesti esiintynyt Muurin korppien hoitaja Aemon Targaryen viekin tarinaa eteenpäin. Korppien Kestin näkökulma koko Tulen ja Jään Lauluun on myös erilainen kuin aikaisemmissa kirjoissa. Se on enemmän Lanisterien näkökulma joka on virkistävää. R.R.Martinin kerronta ylimielisen ja ovelan mutta ei niin viisaan Cersei Lanisterin näkökulmasta on hykerryttävää. Cersein lisääntynyt viinin latkiminen ja hänen koppava sokeutensa ympäröivään maailmaan on hienoa luettavaa. Uusista näkökulmahenkilöistä nousi minulla suosikiksi Dormen kirveenheiluttaja Areo Hotah. Mutta kuinka kauan hänen annetaan elää?
Kuningaskuntien liika tyypitys hieman ärsyttää. Dormelaisten jatkuvat puheet käärmeistä  ja Rautasyntyisten hukkuneen jumalan palvonta ym ym ovat hieman liian karrikoituja yleistyksiä kuningaskuntien erillaisuudesta. Mutta ehkä ne auttavat lukijoita hahmottamaan paremmin eri kuningaskunnat.

Aemon Targaryen

Hurtta - ei missään nimessä reilu mies...Mutta jotenkin niin rakastettava

Brienne, uusista näkökulmahenkilöistä merkittävin

Kaikessa epäreiluudessaan R.R.Martin koukuttaa lukijansa täysin. Vaikka minun lempihahmoni juuri sokeutui hänen kirjoittamanaan, odotan silti innolla tämän vuoden loppuun ajoittuvan ”Dance with Dragons” jatko-osan käännöstä. Käännettävää onkin  koska alkuperäinen käsikirjoitus on 1510 sivua pitkä!! Eikä se vielä päätä sarjaa. Erikoinen ratkaisu on, että tuosta 1510 sivusta n 800 sivua käsittelee samaa aikaa kuin Korppien Kutsut. Kerrottavaa on niin paljon ettei se sovi yhteen 800 sivuiseen kirjaan!! Esimerkiksi sarjan yksi keskeisimmistä henkilöistä Daenerys Targaryen ei esiintynyt yhdessäkään Korppien Kestit luvussa...

Tulen ja Jään Laulun kotimaiset fanisivut

Kirjailijan sivut

Apinoiden Paluu - seteli 6

Kuudes seteli meni apinoille. ”Apinoiden Planeetan Synty” on 2011 teattereissa ensi-iltansa saanut elokuva joka perustuu Pierre Boullen romaaniin ”Apinoiden Planeetta”. Kirja on poikinut aikaisemmin jo kuusi elokuvaa ja kaksi televisiosarjaa. Tämä uusin on ikään kuin esiosa näille aikaisemmin julkaistuille filmatisoinneille eli sijoittuu aikajanalla tapahtumiin joista apinoiden vallankumous saa alkunsa. Kuten arvata saattaa on suunnitelmissa apinasaagan uudelleen laukaiseminen mikäli katsojien mielenkiintoa riittää.

Vaikka aihe on useasti jo tulkittu yritetään tässä Rupert Wyatin ohjaamassa versiossa saada vanhasta aiheesta jotain uutta esiin ja jotain on saatukin – apinanäkökulma. Elokuva on perusasetelmaltaan tavallistakin tavallisempi. Jo alkuteema ”luonto iskee takaisin” on liki loppuun kaluttu. Mutta kun se vielä yhdistetään tiedemieheen ”joka menee liian pitkälle” ja ahneeseen liikemieheen ”joka menee liian pitkälle” onkin kliseesoppaa edessä iso lautasellinen. Se kuorrutetaan vielä todella pinnallisella ja päälle liimatulla rakkaussivujuonella ja ”hellyttävällä” isä-poika suhteella, jossa John Lithgow tekee dementoituneena isänä elokuvan ainoan mainittavan ihmisroolin. Kirsikkana päälle klisheiden klishee, loppurymistely ja oksennuspussin tarve alkaakin olla jo ilmeinen.

Pakollinen parisuhde - sankari ja sankaritar

Jos on tehnyt elämänsä roolin Draco Malfoyna ei hyviksen rooleja ole helppo saada.
Tom Felton ilkeänä apinanhoitajana.

Kohta on maksun aika businesmiehellä

Ilman apinoita ei tätä olisikaan jaksanut. Parhaan näyttelijätyön tekee Andy Serkisin apinana. Niin kuin kaikki asiaa seuraavat tietävät on hänellä liikepuku joka päällä hän näyttelee apinaa ja myöhemmin on sen antamaan dataan yhdistetty sähköinen apinahahmo. Andy Serkisilllä on kokemusta vastaavanalaisesta näyttelijäntyöstä Klonkun ja King Kongin osissa. Tämä tekniikka on valtava edistysaskel. Aikanaan kun sarjamuotoinen ”Apinoiden Planeetta” tuli televisiosta kirjoitettiin pitkä artikkeli APU:un apinapukujen hienoudesta ja kuinka työläitä ne on pukea päälle. Syytä olikin koska itse lopputulos oli kuin suoraan pilailukaupasta, eikä se olisi ilman tuota APU:n puffia tehnyt kehenkään vaikutusta. Mutta nyt toimii ja pelastaa koko elokuvan. Tältä osin on myöskin käsikirjoitus käsittämättömän hyvä kun ottaa huomioon millaisiin latteuksiin muilla osa-alueilla mennään. Digitaalisiin apinoihin on saatu sitä syvyyttä jota ihmishahmoista puuttuu ja pakollisen loppurymistelyn jälkeen vedetäänkin loppu sitten tyylikkäästi kuin 12-Apinaa kultti klassikossa. Ceasar jää laumoineen odottamaan kun ihmiskunta tuhoaa väistämättä itsensä.

Kohtuu hyvä Kulttuuriseteli ja muistutus siitä että välillä kannattaa käydä silloin tällöin 

vuokraamassa DVD.

Paras näyttelijätyö - Andy Serkisin

Sama mies parta ajettuna ja tukka kammattuna

Apinoiden Planeetalle -traileri

Vanha Rouva (La Vecchia Signora) - seteli 5

Viides kulttuuriseteli käytettiinkin sitten jalkapallokulttuuriin eli ”lutuuriin” kuten jalkapalloväki sitä leikkisästi kutsuu. Koska on sydäntalvi ja Suomessa ei pyöri muu jalkapallosarja kuin Liigacup ja sitäkään ei pelattu juuri nyt tänä viikonloppuna, oli tyydyttävä sähköiseen mediaan. Koska taasen maksuttomilla kanavilla ei tietenkään tullut pelin peliä (kaikki yritetään pakottaa canaaleille) oli kaivettava netistä streami. Veikkauksella on suht pätkimättömiä nettistreameja heidän valitsemistaan peleistä ja siellä sattui olemaan tänään yhtenä vaihtoehtona todellinen helmi, Serie A:n Juventus-Udinese. Päin vastoin kun televisio- ja kanavakauppiaat uskottelevat ei jalkapallon seuraamiseen tarvita teräväpiirtolähetystä. Pelin seuraaminen onnistuu hienosti pikkuisen pikseliseltä nettistreamiltäkin.

Serie A oli minun ja poikien yksimielinen valinta. Ylihypetettyä La Ligaa ei meistä kukaan jaksa seurata ja Valioliigakaan ei niin hirveästi kiinnosta. Tämä pitkälti johtuu virallisten maksuttomien kanavien Liverpool-Barcelona-Real Madrid rummutuksesta. Nyt kun oli vielä tarjolla Serie A:n kärkikamppailu Juve(1) ja Udinese(3) ei ollut epäselvää mitä katsotaan. Itse tykästyin jo vuosia sitten Juventukseen. Mutta en ole aktiivisesti seurannut ulkomaan sarjoja vuosikausiin joten nyky Juventus oli minulle arvoitus.

Juven vanha ja epäviihtyisä stadion, Delle Alpi, on purettu ja tilalle on rakennettu paremmin jalkapalloon sopiva n 40 000 hengen stadioni. Tunnelma olikin siellä katossa vaikka räntää satoi. Juventus on siis Torinosta. Kaupungista jossa vietettiin joitakin vuosia sitten talviolympialaisia.
Jostain syystä Juve pelasi vaaleanpunaisissa vieraspaidoissaan, jotka on aika törkeät ja Udinese musta-valkeissa kotipaidoissaan.

Juventuksen kotikenttä paria tuntia ennen peliä

Italialaiset ovat aina arvostaneet puolustajia. Tässä yksi tämän hetken suurtoppareista Giorgio Chiellini.
Taustalla näkyy Juven suht törkeän näköinen vieraspaita.

Juve pelasi minulle vähemmän tutulle kolme topparin taktiikalla ja viidellä keskikenttämiehellä. He kylläkin vaihtelevat taktiikoita ja kenttäryhmittelyä Italialaiseen tapaan usein. Mutta tällä 3-5-2-1 oli pelattu edellinen voittoisa cupin ottelu joten valmentaja katsoi sen sopivaksi Udineseakin vastaan. Bonucci-Chiellini-Barzagli topparilinja olikin luunkova. Juven keskialueen haparoinneista pääsi Udinese iskemään muutaman nopean piston armoitetulle maalintekijälleen Di Natalelle. Mutta tuloksetta sillä hän oli topparitrion tiukassa puristuksessa ja Buffon hoiti irtopallot. Udinesen maalilla on myöskin erinomainen torjuja, Slovenian maajoukkuemaalivahti Handanovic ja hän torjui vastavuoroisesti todella hyvin Juven ahdistelut.

Taktiikka oli joukkueilla hieman erilainen. Juve pelasi enemmän pallon hallintaa ja pyrki kierrättämään palloa enemmän. Mutta kuitenkin juosten paljon, varsinkin laitapelaajat juoksevat hirveitä määriä. Udinese pelasi enemmän suoraviivaisesti ja vastahyökkäyksillä jotka tulivat nopeina pistoina keskeltä. Molemmat prässäsivät käytännössä vasta omalta puolialueelta ja jättivät vastustajalle paljon tilaa heidän omalla puoliskollaan. Ensimmäinen maali tuli sitten Juvelle kuin varkain. Vasemmalta höyrysi Estigarribia joka heitti keskityksen maalille Quagliarellan päähän jonka puskun torjui Handanovic ilmiömäisellä reaktiolla. Mutta vain puolittain. Paikalla kärkkynyt, Milanin Pippo-rottakoulun käynyt, Matri heitti läheltä varmasti sisään. Handonovic kävi maalin jälkeen lämpöisenä kun Matri oli laskettu vapaasti roikkumaan maaliviivalle. Udinese aloitti takaa-ajon lisäten vauhtia ja riskejä joka tuottikin tulosta 62 minuutilla kun Antonio "Floro" Flores tasoitti pelin tilanteesta joka lähti Juven keskialueen haparoinnista päättyen 3v2 hyökkäykseen ja maaliin. Hänet oli hetkeä aikaisemmin vaihdettu kentälle.

Tasoitusmaalin jälkeen molemmat malttoivat jauhaa omilla systeemeillään eikä minkäänlaista herpaantumista tapahtunut. Juve sai pikkuhiljaa pallonhallinnan kautta enemmän ja enemmän peliä itselleen eikä haparointeja juurikaan enää tullut. Juve otti vaihdon joka myös melkein heti tuotti tulosta kun vaihtomies Claudio Marchisionin käytännöllisesti katsoen ensimmäisestä kosketuksesta palloon syntyi läpisyöttö Matrille, joka teki toisen ja tämän pelin viimeisen maalin. Lopputulos 2-1 Juvelle.

Yksi kaikkien aikojen maalivahdeista, Gianluigi Buffon

Merkillepantavaa pelissä oli molempien valmentajien onnistuneet vaihdot. Tämä ei ole sattumaa. Italiassa valmentajilla on kanttia ja osaamista taktisiin muutoksiin ja tärkeisiin vaihtoihin ja suurseuroja kun ollaan löytyy myös mitat täyttäviä vaihtomiehiä. Muiden seurojen pelaajat ja pelitavat myöskin tunnetaan niin läpikotaisin, että takataskusta aina löytyy ryhmitysten muutoksia jolla voidaan pyrkiä kääntämään tiukka peli. Toinen merkittävä seikka on pelin lähes täydellinen sukeltelemattomuus. Italialaisten pelaajien kaatuilu on samanlainen myytti kuin Serie A:n vähämaalisuus. Tässä pelissä ei ollut havaittavissa mitään La Ligan kärkiotteluihin verrattavaa niljakasta sukeltamista tai espanjalaisia torikokouksia jonkun kieriskellessä kuoleman kielissä. Tekniikka ja pallokosketus oli kuitenkin vähintään yhtä korkealla tasolla. Toisaalta vauhti ja kurinalaisuus oli kuin Bundesliigasta ja kontakti kuin Valioliigasta. Serie A on turhan aliarvostettu Suomessa. Tämä kulttuuriseteli on sen verran positiivinen kokemus, että taidan kokeilla lähiaikoina toisen samanlaisen. Kiitos Veikkaus TV